in English

Mia Vuorela

Mia Vuorela
Mia Vuorela

Taide on minulle elämää, jossa kohtaan itseni, lähimmäiseni, elämän syvemmin, uudella ja ainutkertaisella tavalla. Taidekoulun jälkeen olen työskennellyt pääasiassa inspiraation varassa. Tuo rakkaus, kokonaisvaltaisuus, into, kiihko ei saa minua ehkä koskaan jättämään maalaamista, piirtämistä ja ideoiden toteuttamista. Nautin värien, viivojen liukumisesta kankaalla, eri materiaaleilla. Ilmaiseminen valöörein ja idean toteuttaminen eloon saa minut kokonaisvaltaisesti syttymään. Toivon, että voin välittää pisaroita nautinnostani katsojille. Taide vie minut elämän kauneuden ja hyvyyden juurille. Maailman rumuuden, kurjuuden, kovuuden, sodan, ilkeyksien keskellä luominen vie minut värien ilon pariin, jossa voin kohdata kauneuden ja rakkauden.

Omissa töissäni pyrin käsittelemään oman elämäni haavoja, kipukohtia. Puukkotyö on visioni väkivallasta, piikkilanka irrallisia satuttavia suhteita ja ilkeitä sanoja. Haluan käsitellä myös yleisluontoisesti väkivaltateemaa. Sen työstäminen varmasti jatkuu työssäni.

Minulla on ollut suruvuosi rakkaan isäni yhtäkkisen poislähdön vuoksi. Koskaan ennen en ole käsitellyt mielessäni kuolemaa näin paljon. Halusin laittaa surulleni ilmaisun mustan samettikankaan, joka on arkun kokoinen. Se on juhlava samalla kiitokseksi isälleni. Suru ja ilo rinnakkain, inspiraatio ja rakkaan ihmisen menettäminen. Kiitos sinulle isä. Ilman sinua en olisi voinut syöksyä näin perinpohjaisesti luomiseen.

Back