in English

Anu Heikkinen



Olen teksiilisuunnittelijan ja taidekehystäjän koulutuksen saanut käsityöläinen.

Teen teoksia jätemateriaalista käyttäen usein tekstiilitekniikoita.

Pyrin käyttämään taloudellisia ja mahdollisimman yksinkertaisia ratkaisuja muokatessani romuista tai roskista töitä, en esim. sulata metallia. Jätteestä näkyy siis vielä lopullisessa teoksessakin jotain tunnistettavaa ja alkuperäistä.

On kiehtovaa löytää arkipäiväisistä kulutustavaroista kaunetta. Voi nähdä, miten onkaan suunnitteltu toimiva ja näppärä kappale, kuten pullonkorkki tai säilyketölkki

Materiaalin tuntu ja käsillä tekeminen ovat pääosassa teoksiani. Hauskaa on myös itse roskisdyykkaus ja löytämisen riemu. Tututksin tietävät, mitä ”roskia” kulloinkin satun tarvitsemaan ja antavat niitä minulle ilomielin.

Kertakäyttökultuuri on vallalla, mutta uusköyhäily on tulossa muotiin. Tämän ovat huomanneet myös monet taiteilijat, eikä kierrätysmateriaalin käyttö ole mitenkään erikoista. Kiinnostavaa sen sijaan on, miten kukin muokkaa valmista materiaalia ja se tekee töistä persoonallisia. Omissa töissäni toistuvat erilaiset skruktuurit, rytmit, jonot ja rivit.

Curriculum Vitae

Back