in English

Kaisu Nissi


Suurin osa näytelyn maalauksia on syntynyt kevään 2007 aikana. Mukana on muutama vanhempi maalaus, joita voisin kutsua tämän näyttelyn varhaisimmiksi ajatuksiksi. Kuten aina, maalaukset kertovat tekijänsä suhteesta maailmaan. Näin myös näistä maalauksista löydän viime vuosien tapahtumia. Monien maalausten lähtökohta on hyvinkin henkilökohtainen kokemus ja tunnetila. Maalauksistani saamani palaute on kumminkin paljastanut sen, että käsittelemäni teemat ovat koskettaneet useita. Maalaukset kertovat ihmisenä olemisen vaikeudesta ja keveydestä. Näin yksityisistä ajatuksista on tullut yleisiä, meitä kaikkia koskettavia.

Maalausteni naiset ovat voimakkaista. He eivät ole uhreja, vaan pikemminkin sankareita. Näiden sankarien maalaaminen on ollut voimaannuttava kokemus. Kumminkaan kyse ei ole vain sankareista. Maalausteni naiset kuvaavat maailman ilot ja surut. Heidän kauttaan halusin kuvata myös ihmisen osaksi luontoa.

Pimeän kauden, kaamoksen, kokee niin ruumiillisesti ja henkisesti. Vartalo tuntuu nukahtavan talveksi. Kaamos ei kuitenkaan ole vain ahdistavaa pimeyttä. Kaamos on myös hiljentymistä ja talviunta - aikaa itselle. Ja talven jälkeen tulee aina kevät. Kevään ensimmäiset säteet ovat kuin taikaa... ihossa kihelmöi.

Maalaukseni ovat ikkunoita ihmisen mielenmaisemaan. Ne kertovat onnesta, hiljaisuudesta, rauhasta, väsymyksestä, kevään lämmöstä, voimasta, aistillisuudesta... Mutta kukin katsoja luo oman suhteensa maalauksiin, omien kokemustensa ja muistojensa pohjalta.

Toivon maalausteni olevan voimaannuttavia katsoa... Kaamos vuodenaikana tai mielentilana löytyy meistä jokaisesta.

Curriculum Vitae

Back