in English

Mauri Kosonen

Mauri Kosonen
Mauri Kosonen

Väriunia ja varjokuvia -näyttelyssä pääosaa esittävät kolmiulotteista sarjakuvaa ja tietokonepelien grafiikkaa yhdistelevät mielikuvitteelliset hahmot sekä voimakkaat värit. Näyttely on Kososen kuudes taidenäyttely.

– Maalausten ideana on välittää tunnelmia ja tuntemuksia. Useimmiten tauluni syntyvät siten, että alan suoraan maalata tyhjälle kankaalle ja annan maalauksen johdatella itse itseään. Kuvat ovat niitä, joita mielestä ja fiiliksistä kulloinkin sattuu syntymään, 29-vuotias Mauri Kosonen kertoo.

Näyttelyssä esillä olevat työt ovat vuosilta 2004–2007. Aikajärjestyksessä töitä tarkastellessa katsoja havaitsee tyylin muuttuneen. Alkupään töissä ote on iloisempaa ja värit kirkkaampia, myöhemmissä töissä esiin on tullut myös tummempia sävyjä ja mustaa huumoria.

– Olen havainnut saman itsekin ja tututkin ovat sanoneet, että uudet taulut ovat aika synkkiä. Olen järkeillyt asian niin, että koska olen myös muusikko, sävellän ja sanoitan omia kappaleitani, niin niistä on puolestaan hävinnyt aiempi yltiömelankolisuus. Osa melankoliasta on näköjään siirtynyt tauluihini. Kaipa näin jonkinlainen ilon ja surun tasapaino tekemisissäni säilyy, Turun trubaduuriksi 2004 valittu, kaksi albumia julkaissut Kosonen pohtii.

Kosonen on valmistunut viestinnän koulutusohjelmasta Satakunnan ammattikorkeakoulusta medianomiksi vuonna 2004 ja toimii siviiliammatissaan tuotanto-AD:na viestintätoimistossa. Hänellä ei siis ole suoranaista kuvataiteilijan koulutusta. Tämän Kosonen kokee enemmänkin vahvuudekseen.

– Itseopiskelemalla maalauksesta nauttii enemmän ja tyyli on saanut kehittyä persoonalliseen suuntaansa ilman ulkoista ohjeistusta. On mukava ainakin kuvitella löytävänsä tekniikoita ja juttuja itse, vaikka ne olisivatkin 500 vuotta vanhoja taidemaailman lakeja. Myös monet taidemaalarit, joita itse arvostan eniten, ovat kasvaneet taidekoulutuksen ulkopuolella, kuten esimerkiksi Edvard Munch ja Salvador Dali, noin 10 vuotta maalausta harrastanut Kosonen luonnehtii.

Väriunia ja varjokuvia -näyttelyssä on esillä myös 2005 julkaistun Otso-Karhu ja laulava mato -satukirjan kuvituksia. Kirja on toinen Kososen julkaisema satukirja. Molempia kirjoja on saatavissa Akateemisessa kirjakaupassa.

Maurin kotisivut

Back