in English

Eeva Muli


Eeva Muli

Liikkuminen unen ja todellisuuden rajoilla on keskeisesti esillä näyttelyssä Taivaan alla. Teosten sisällöllisenä lähtökohtana minulla on ollut pyrkimys luoda tuotoksia, joiden aiheissa on palasia omasta kokemusmaailmastani sen unenoloisia ja epätodellisen tuntuisia tapahtumia myöten. Ehkä katsojakin käy omien assosiaatioittensa kautta vuoropuhelua töitteni kanssa, niin toivon. Liikkumatilasta ei pitäisi olla puutetta – sitä lupaa jo näyttelyn nimi.

Näyttelytöiden väri- ja muotokielen on tarkoitus olla vapaata, vailla visuaalisen sääntöestetiikan kahleita. Teosten teknisessä toteutuksessa olen kuunnellut eniten sydämeni ääntä niin, että luovuus ja innostus ovat näytelleet pääosaa kaikessa tekemässäni, eivät valmiit mallit ainakaan tietoisesti. Tällä intuitiivisella, teknisellä toteutuksella olen pyrkinyt hakemaan töilleni niiden sisällöllisten tekijöiden ohella esteettistä arvoa.

Toivon, että Galleria Nunesiin ripustetut maalaukseni antavat näyttelyvieraalle miellyttävän kokemuksen. Onko se sitten esteettinen vai mikä, jää katsojan pohdittavaksi, jos on jäädäkseen.

Tervetuloa näyttelyyni!

Curriculum Vitae

Back