Taru kertoo punaisesta, kullanhohtoisesta feeniks-linnusta, joka palaa pesästään irti päässeen tulen voimasta. Jäljelle jää kuitenkin muna, alkuperäisen linnun uusi aihio, joka muuttuu poikaseksi. Pieni lintu uudistuu; siivet kasvavat ja voimistuvat. Lopulta täysin uudelleen itsensä luonut feeniks nousee lentoon tulenlieskojen yhä loimutessa polttavina. Lintu ei koskaan enää pala, eikä kuole. Se elää ikuisesti.
Taiteilijana toimiminen, luovuuden virrassa soljuminen vaatii jatkuvaa uudistumista. Elämän haasteet ja tapahtumat opettavat, tuovat syvyyttä ja viisautta. Jonain päivänä kuitenkin huomasin, että vuosien varrella olin tullut keränneeksi kaikenlaista ylimääräistäkin mukaani. Tarpeelliset ja tarpeettomat ajatukset, asenteet, mieltymykset, pelot, velvollisuudet ja ystävätkin; koko elämä oli äkkiä levällään edessäni. Tarkastelin sitä ihmeissäni, ikäänkuin olisin nähnyt sen vasta ensimmäistä kertaa. Kuin olisin herännyt pitkästä unesta.
Kysyin itseltäni, kuka minä oikeasti olen. Löysin pitkän pohdiskelun jälkeen tien itseeni ja ymmärryksen elämääni kohtaan. Lujin ottein tartuin kaikkeen turhaan ja taakaksi käyneeseen. Puhdistin pois kaiken sen, mikä ei enää toiminut elämässäni. Jähmeät ajatuskuviot saivat nyt väistyä. Järkyttävän tyhjyyden kokeminen juuri ennen päivän sarastusta sai minut tuntemaan itseni nöyräksi. Samalla olin lähes haltioitunut siitä kauneudesta, jota elämä hienoimmillaan kantaa sisällään. Toivo ei kuitenkaan koskaan sisälläni sammunut, lopulta päivä aina sarastaa. Olisinko tarttunut tähän oppituntiin vapaaehtoisesti, ilman elämän lempeän pakottavaa kättä? En varmastikaan. Olen siis kiitollinen tästä mahdollisuudesta kasvaa ja katson uusin silmin eteenpäin.
