Antti Jokinen
Antti Jokisen töissä kaupunkimaisema kohtaa luonnon elementtejä. Kuvat ovat esteettinen matkakertomus ympäristön kerrostumien ja tapahtumien läpi.
Taiteilija pyrkii työskentelyssään löytämään vastauksia kysymykseen mistä ympäristömme koostuu ja mitä me voimme siitä havaita.
Teoksissa yksittäiset tapahtumat yhdistyvät osaksi suurempaa kokonaisuutta. Ne kuvaavat ajan ja tilan kerroksia, muistoja, sattumia ja unelmia. Työt kertovat tarinaa yksinäisyydestä, kommunikaation vaikeudesta erilaisissa ympäristöissä, eksymisestä, kaipauksesta ja uuden löytämisestä.
Galleria Nunesissa on esillä uniikkiteoksia jotka ovat toteutettu yhdistämällä valokuvaa, grafiikkaa ja piirustusta digitaalisia tekniikoita hyödyntäen.
Antti Jokinen (s. 1974, Haapamäki) on Etelä-Karjalan AMK:sta valmistunut kuvataiteilija, jonka teoksia on ollut esillä Suomessa, Espanjassa, Venäjällä, Italiassa ja Saksassa. Hän työskentelee tällä hetkellä Berliinissä.
Antti Jokinen on kutsuttu vuoden 2008 Kaliningradin Taidegrafiikan Biennaalin Suomen osastolle.
Taina de Carvalho
Nuorempana tapasin pojan, joka oli syntynyt lähes sokeana. Kukaan ei tiennyt sitä hänen ensimmäisenä kymmenenä vuotenaan. Kun he viimein tajusivat sen ja tekivät sille jotain, hän oli jo rakentanut itsensä ja näkemyksensä elämästä sellaisena kuin hän oli aina sen nähnyt. Mietin, minkälaisen elämän hän olisi voinut elää, minkälainen henkilö hän olisi voinut olla ja vielä tärkeämpänä, miten hän olisi vaikuttanut maailmaan hänen omalla näkemyksellään elämästä.
Siitä lähtien olen työskennellyt pääosin yleisesti illuusion teemalla. Inspiraatio kuvista tulee useimmin litografiakivien hiljaisuuden ja energian kautta. Olen yrittänyt löytää töideni kautta jotain, jota emme ehkä näe tai tiedä kiireisten mieltemme takia.
Pekka Litmanen
"Unhola & mechanism"
Näyttelyssä esillä olevissa töissä etsitään muistikuvia unholasta. Unohdettuja hetkiä jotka ovat aikaa sitten kadottaneet muiston kirkkauden ja jättänyt vain kalpean aavistuksenomaisen hahmotelman tapahtuneista. Unhola on minulle unenomainen alitajunnan metafyysinen tila, missä ylhäällä on alhaalla, logiikka sumeaa ja muisto vaanii jokaisessa varjossa. Mikä tahansa tapahtuma voi menettää unholassa muotonsa tai hukkua sinne kokonaan. Tervetuloa unholaan.
Mechanism on vedossarja mekaanisista mandaloista. Koneiden monotoninen rytmi korvaa mantran hokemisen ja ihminen on siirtynyt nuotiolta rumpua takomasta painamaan nappia raskaiden tehdasovien taakse.
Töiden tekniikka polymeerigravyyri










