Hannele Vikkula & Marja Maljonen
15.09. - 03.10.2010
Hannele Vikkula: teos 1
Hannele Vikkula
“Maisema maalauksen aiheena voi nykyihmisestä tuntua totaalisen vanhanaikaiselta, mutta kun ajattelee ihmisen sidonnaisuutta siihen ehkä ajatus muuttuu.Töissäni ei näy ihmistä, mutta oikeastaan poissaolosta syntyy paradoksaalisesti läsnäoloa; katsoja muuttuu maiseman ihmiseksi. Maalauksissani olen hakenut hetkeä, jolloin ihminen pysähtyy hiljaisuuden äärelle. Tavoitteenani on pysäyttää ajan hektinen kulku . Maalausteni takana on harvoin todellinen maisema, useimmiten takana on mielentila, joka lähtee elämään omaa elämäänsä ja muuntuu maisemaksi. Myös värit ovat minulle tärkeitä. Ne vaikuttavat mielentilaan ja muovaavat aivan oman maisemansa. Toivon, että töitäni katsoessaan katsoja antaisi kuvieni viedä hänet omaan mielenmaisemaansa”.
Marja Maljonen - Aika, paikka ja tila
“Töiden lähtökohtana on valon käsittely ulkoisen ja sisäisen havainnon kautta. Aihemaailmat ovat luonnosta, jotka viittaavat tilaan ja sen jakamiseen. Aika ja paikka – ajattomuus. Teos, maisema voi olla eteen asetettuna tai se, joka tulee muistista ja mielestä – kuvallisesta jäljestä, sisäisyyden tilasta. Paikka, josta konkreettisesti teokset syntyvät, on monta eri leikkauspistettä. Ulkomaailma, joka on silmiemme edessä eri olomuodoissa. Luonnontilassa tai rakennettuna teollisena maailmana, sekä lokaalina ja kokemuksellisena paikkana.
“Töissäni pohdin myös tyhjän tilan merkitystä, jotka ohjaavat ajatuksiani ajattomuuteen, rauhaan ja hiljaisuuteen.”

