Tuula Heikkilä-Özgür - Vaelluksella
24.06. - 15.07.2009
Traveler's Happiness
Maalaamisessa minulle tärkeimpiä tekijöitä ovat väri ja maalaukseen muodostuva tila. Maalaukseni ovat maisemallisia, koska maisemassa on luontevaa rakennella maalauksen tilaa. Teokseni ovat maisemia ympäristöstä, jossa elän tai jonka olen kokenut. Maalaukseni eivät kuitenkaan esitä jotain tiettyä maisemaa. En suunnittele maalauksiani etukäteen, vaan maalaan sen mukaan mitä maalaus minulle ehdottaa. Minua kiinnostaa maiseman maalaaminen sisältäpäin niin, että myös katsoja voisi tuntea menevänsä sisälle maalaukseen ja kokea omanlaisensa ympäristön.
Maalaamisen kautta tutkin ihmisen olemista ympäristössään, jossa vapaasti kasvava ja ihmisen rakentama ympäristö sekoittuvat aina toisiinsa. Maalausten viivastot kuvaavat ympäristömme liikettä, tässä hetkessä tai pidemmällä aikavälillä. Aikaisemmat maisemani ovat olleet lähtöisin vantaalaisesta Louhelan lähiöstä, mutta Vaelluksella -näyttelyn lähtökohtana on matkani Nepaliin keväällä 2008. Kuukauden matkallani vietin osan ajasta pääkaupungissa Kathmandussa ja osan tekemällä retkiä Pohjois- ja Etelä-Nepaliin.
Maalausteni taustalla on ajatus siitä, kuinka omassa kaupunkiympäristössäni rakennukset ja luonto ovat monille ihmisille vieraita. Niihin ei juuri ole omakohtaista kosketusta. Etenkin Nepalin vuoristokylissä ihmiset, olosuhteiden pakosta, elävät läheisessä kosketuksessa ympäristöönsä. Noiden vuoristokylien rakennuksissa ja esineissä näkyy sekä ihmisen käden että ajan jälki. Niin kaupungissa kuin vuoristokylissäkin sekä buddhalaiseen että hindulaiseen uskontoon liittyvät merkistöt ja värit näkyvät jokapäiväisessä arjessa temppeleissä, talojen ovissa, ihmisten vaatteissa ja iholla, puissa liehuvissa rukouslipuissa. Rakennusten ja niiden patsaiden ja maalausten pinta elää ihmisten kosketuksen ja sään vaihteluiden mukaan. Tällöin ne tulevat osaksi ihmisten elämää ja ympäristöä.
Niinpä mahtavien vuoristo- ja metsämaisemien lisäksi huomioni kiinnittyi matkallani erilaisiin pintoihin, yksittäisiin esineisiin. Pyhiinvaeltaja-kuvissa olen pyrkinyt maalin ja liidun monikerroksisen massan ja värimaailman kautta saamaan samanlaista vaikutelmaa kuin hämärien temppeleiden ajan käsittelemissä pinnoissa.
Näyttelyä ovat tukeneet: Valtion kuvataidetoimikunta, Uudenmaan taidetoimikunta ja Vantaan kaupunki.
Taiteilijatapaaminen 4.7.2009 klo 14-15

