In English

Sirpa Ojala - Sirpaleinen maisema

01.09. - 12.09.2010

Hevoshaantie

Hevoshaantie

Syksyllä 2009 aloin miettiä 50-vuotisjuhlanäyttelyni teemaa. Siitä on noin kolmekymmentä vuotta kun jätin lapsuuskodin ja sen maisemat taakseni.

Ajatus kirkastui tästä että nyt on tullut aika muistella lapsuuden maisemaa ja maalauksen keinoin niitä toteuttaa.

Guassimaalauksissa olen palannut lapsuuteni satakuntalaiseen peltomaisemaan. Taivas korkealla ja horisontti kaukana. Yhtenä teemana voimakas valo ja avaruus. Minulle värit ovat olleet aina merkityksellisiä ja niiden välinen vuoropuhelu. Värien leikki.

Lapsuuteni maisema on oikeastaan vastakohta sille maisemalle jonka näen nykyisen työhuoneeni ikkunasta. Nykyään metsää, muistoissa peltoaukeaa.

Muistelen niitä aamula jolloin aurinko aikaisin nousi metsänrajan takaa valaisten koko maiseman tai miten synkät pilvet Tuomaalan yllä nousivat taivaalle ukkosen lähestyessä ja kohta salamat iskivät joka puolelta. Muistelen lapsuuteni pientä peljonen saartamaa Kaitalanmetsää, josta noukin äidille valkovuokkoja. Sitä metsää ei enää ole, eikä äitiäkään enää ole. Äiti kuoli viikko siitä kun aloin tämän sarjan ensimmäisen maalauksen.

Maiseman rakenne koostuu minulle tyypillisestä "lumitähti"-kuvioinnista, jotka omalla muotokielellään viittaavat kulloiseenkin aiheseen tai ovat itsenäinen osa maisemaa.

Taidemaalari Sirpa Ojala (synt. 1960 Kokemäellä) asuu ja työskentelee Pomarkussa. Porin taidekoulun hän on käynyt 1979-1982. Osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hänen töitään on aiemmin nähti Helsingissä mm. 2003 Galleria Ulaanissa ja S.K.J.L:n teosvälityspäivillä Kaapelitehtaalla. Lukuisia yksityisnäyttelyitä. Ojala on keskittynyt lähes pelkästään guassitekniikkaan 80-luvun puolivälistä alkaen. Hän on pitänyt kotikunnassaan Pomarkussa jo kahdeksatta kesää Kesänäyttelyä kunnan keskustaajamassa. Satakuntalaiseen Ilon ja Valon viikkoon osallistuminen on luonnollisesti kuulunut Sirpa Ojalan näyttelykalenteriin myös kuluvana vuonna. Suomen kuvataidejärjestöjen liiton vuosinäyttelyyn hän on saanut töitään; 1999 Pieksamäki ja 2007 Kokkola. Hän kuuluu Porin taiteilijaseuraan ja taiteilijaseura Nyteen.

Ansioluettelo »

Back